Joululahjoja osa 2, Christmas presents part 2
Ensinnäkin, alan taas laittamaan tekstiä myös ameriikan kielellä..jos vaikka joku ulkomaanelävä tänne joskus eksyy. Tiedän, että kielioppivirheet ovat vahvasti edustettuina, mutta toivon että ne keitä virheet häiritsevät antavat anteeksi.
Joulua ennen ihastuin kirjontaan. Voi miten tavara muuttuu, ihan vaan kun siihen laittaa nimikirjaimet. Siitä tulee jotenkin arvokkaampi ja henkilökohtainen, jotain mitä kenelläkään muulla ei ole. Tai sellaiselta se tuntuu. Jotenkin ajattelee, että se ken on nimikirjaimet kirjonut on kokoajan ajatellut juuri sitä henkilöä jolle kirjontatyö on tarkoitus antaa. Minun tapauksessani se tarkoittaa montaa iltaa. Joten ajattelin, että eikös sellainen jos mikä ilahduta kun minä täällä hämyisessä olohuoneessamme olen istunut ja ajatellut monta iltaa tätä jotakuta, jolle olen töitäni kirjonut.
Tein nimikkopussin Tilda-kirjan ohjeella ja se oli ihan kätevä tapa.
Kranssipulma on edelleen läsnä; en oikein saa millään mieleistäni kranssia. Tässä taas yksi yritelmä. Lisäsin vähän kanelin tuoksua, mutta puolet vähempi määrä olisi riittänyt. Nyt kranssin saaja saa nauttia kanelin tuoksusta vähän liikaakin, koska ei suostunut laittamaan kranssia ulko-oveen. Appelsiinin siivutkin on hyvin kuivuneet; melkein vuoden ne kuivuivat kaapissa :).
I am not sure if there are any English regular readers, but maybe there are and for them I will start to put a few lines also in English. I know my grammar sucks, but I hope you will forgive me. Won't you?
Already before Christmas time I fell in love with embroidery. I think initials embroided in any item makes it so special, something extraordinary and something what no one else have. There were also a number of hours spent while I embroided the initials, thinking only about that special person and I think that is also a reason for the gift receiver to be delighted. I made the bag with instructions that I found in one of the Tilda-books. It was an easy and handy way to make a bag.
I have had problems with making wreaths, it seems like none of the ones I made pleases me (neither the ones I found in the store). Here is one attempt again. I added some cinnamon scent and I am afraid I added just a little bit too much, especially because the gift receiver wanted to keep the wreath indoors. There must be plenty of cinnamon in the air in her home now :) or maybe she finally gave up and hanged it outdoors.







