Huovutus Neulahuovutus Neulonta Haarukkapitsi Virkkaus Vauvajutut Risutyot Jouluiset jutut

tiistaina 24. helmikuuta 2009

Emppu 6kk


6 kk
8880 g
70.5 cm

Emppu kasvaa kohisten. Kotona hän on iloinen kurnuttaja, joka juttelee ja naureskelee. Mutta kun lähdemme jonnekin (Ihan vaan vaikka kauppaan tai neuvolaan) tai kotiin tulee vieraita, niin tarkkailtavaa on niin paljon ettei kerkeä juttelemaan saati sitten nauramaankaan. Empusta saakin silloin hyvin totisen kuvan.


Ruokailusta
Soseiden syöntiä on harjoiteltu 4 viikkoa ja tutuiksi on tulleet jo mm. porkkana, peruna, kukkakaali, parsakaali ja ihan vähän lohikin (se ei tosin saavuttanut kovinkaan isoa suosiota). Hedelmiä on myös maisteltu pääasiassa päärynää ja luumua, mutta myös persikkaa ja banaania. Alkukankeuden (tai paremmin sanottuna alkukakistelun) jälkeen Emppu söi hienosti isoja satseja, mutta kun vatsa meni jumiin niin ruokahalut katosivat samassa. Nyt joutuu syöttäjä tekemään töitä että saa soseita mahaan asti. Puurojakin on yritetty Empulle tarjoilla, jotta yösyöpöttely loppuisi. Sitä vähän harjoitellaan vielä.


Mutta nokkamukista juominen menee hienosti. Tai ainakin sillä on kiva hinkata kipeitä ikeniä.


Harrastuksia
Harrastuksia on kertynyt yllättävän paljon. Ne ovat tulleet salakavalasti viikko-ohjelmaamme. Ja päivässähän ei tarvitse olla kuin yksi tunnin meno, niin siinä on jo koko päiväksi ohjelmaa. Lähtövalmisteluihinkin menee jo toista tuntia. Viikonloppuisin käydään vauvauinnissa, Emppu ja Pibu ainakin tykkää. Ehkä minäkin pikkuhiljaa. En oikein viihdy uimahalleissa, mutta vauvauintimme onkin pienessä altaassa (ei uimahallissa). Vauvauinnissa käynnin jälkeen on kotonakin kylpyhetket selkeästi olleet mieluisimpia. Mieluisin kylpylelu on omat varpaat. Hyvänä kakkosena kumiankat.


Viikolla on vielä käyty avoimessa päiväkodissa tapaamassa muita vauvoja ja etenkin vauvojen äitejä. Nyt aloitimme myös muskarissa. Se tosin kestää vain ensikuun loppuun -onneksi, matka olikin yllättän pitkä muskaripaikkaan.

Olemme siirtyneet käyttämään yhdistelmävaunujen rattasosaa (kopan sijaan). On meinaan aika polleeta olla niissä. Sieltä Emppu näkee maisemia huomattavasti paremmin kuin vaunuista. Toinen syy vaihtoon oli se, ettei Emppu enää mahtunut vaunuihin. Kun päällä oli toppahaalarit ja töppöset ja vielä makuupussi, joutui Emppu-parka olemaan aika tiukassa. Onneksi nuo rattaat saa ihan makuuasentoon, joten päiväunetkin onnistuu ulkosalla edelleen. Rattaiden lykkijän iloksi ratasosa on myös vähän kevyempi kuin koppa.
Sama tilaongelma on muuten turvakaukalon kanssa..se ei meinaan todellakaan mene 13kg asti kuten luvataan jos joutuu laittamaan lapselle jotain vähän paksumpia vaatteita päälle. Ja suomessa aika usein joutuu..

Käsitöitä olen tehnyt, mutta mitään valmista ei ole saatu tullut. Empun villatakki on resoreja vaille valmis. Siitä varmaan ensi kerralla. Tai jostain muusta.